Päiväsaikainen palautuminen on avain uupumuksesta pois

Torstai 9.6.2022

Palautumisen tulisi tapahtua muulloinkin kuin yöaikaan. Yksinkertaisimmillaan päiväunet syventävät yöunta. Mielenkiintoista, eikö totta? Mutta tämä perustuu siihen yksinkertaiseen seikkaan, että pelkkä 6-8 tunnin yöunen aikana odotettu palautuminen ei ole mahdollista. Ihminen ei ole kone.

Nyky-yhteiskunnassa monelle on täysin normaalin tuntuista arkipäivää viettää kellonsoitosta illan pään tyynyyn laskemiseen saakka täysissä stressi- eli suorittajahormoneissa. Aivot ja keho käy koko ajan joko vuorotellen tai samanaikaisesti. Epänormaalista on tullut normaali.

mindfullness_flt_tynkkyne_marianne.JPG

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: uupumus, väsymys, krooninen, stressi, flow, mindfullness, läsnäolo, lisämunuaiset, flt

Iho oireilee? Katse suolistoon.

Keskiviikko 25.5.2022

Jos iho oireilee, miksi katsomme suolistoon? Mitä suolisto kertoo ihon oireista? Vai kertooko keho ihon kautta suoliston avunhuudosta?

Iho on suoliston peili. Se heijastaa ruuansulatuksen toimintaa, bakteerikannan tasapainoa ja ravintoaineiden imeytymistä. Vaikka joissakin ihosairauksissa on mukana muitakin komponentteja, suolisto on se, joka on aina mukana.

vatsa_flt_iho.jpg

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: iho, akne, atopia, prosriaasi, ihottuma, suolisto, stafylokokki, streptokokki, virus, syylä, bakteeri, loiset, hiivat

5:llä yrtillä jaksamista arkeen

Torstai 28.4.2022

Haluaisitko jaksaa enemmän arjessasi? Tehdä asioita, voida hyvin ja olla älyvälkky kiireessäkin? Etkä todellakaan halua kuitenkaan muuttaa keittiöön asumaan?

Tässä tulee viisi yrttiä, joita on saatavilla luonnosta tai puutarhasta, mutta myös kaupoistamme. Ota vaikkapa yksi yrtti mukaan kuukaudessa, toukokuusta alkaen. Olen koonnut nämä yrtit saatavuuden huomioiden siltä pohjalta, että nämä tankkaavat ja buustaavat kokonaisvaltaisesti kehoasi ollen suomen luonnon aatelistoa.

Energisöidyt. Jaksat. Nautit. Rauhoitut. Olet kuin pohjolan luonto – vahva taistelija ääriolosuhteissa, ja villi ja vapaa nautiskelija yöttömissä öissä.

siankarsamo_flt_adaptogeeni.jpg

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pakuri, nokkonen, voikukka, siankärsämö, minttu

Yrttien tulee aina olla osa ravitsemusta

Torstai 14.4.2022

Yrtit ovat olennainen osa ihmisen ravitsemusta. Nykyinen yleinen ravitsemusmalli jättää varsin huomiotta yrttiemme suuren merkityksen. Ja niihin tulisi kokonaisvaltaista tasapainoamme ajatellen kiinnittää arjessamme huomiota. Niin villiyrttien kuin puutarhayrttien vaikutukset ovat kokonaisvaltaisuuden aatelia. Yhdessä yrtissä on aina useita vaikutuksia, ja ne toteuttavat jo yksittäisinä lajikkeina koko syömisemme tarkoituksen. Saamme runsaasti ravintoaineita oikeissa suhteissa, ruuansulatuksemme aktivoituu ja immuniteettimme kuin bakteerikantamme saa oikeanlaisen tuen. Joko sinä lähdit poimimaan ensimmäiset villiyrttisi?

kesa_yrtit_flt_ravintovalmentaja_tynkkynen2.JPG

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: villiyrtit, immuniteetti, suolisto, bakteerit, suolisto, ruuansulatus, villiyrttikävely

Käytä öljysi oikein - älä tuhoa rasvahappoja

Torstai 17.3.2022

Moni meistä on aivan hukassa öljyjen ja rasvojen kanssa. Mikä on laadukasta, mikä on terveellistä, mitä saa kuumentaa, mitä pitää säilyttää jääkaapissa? Rasvakoostumukselle epäsuotuisa säilytys tai käyttötapa voi pilata laadukkaankin rasvan. Joten. Avataanpa hieman, mikä on laadukasta rasvaa, kuinka eri rasvat tulisi säilyttää ja mikä sopii paistamiseen ja mikä ei.

laadukkaat_rasvat_flt_tynkkynen_marianne.JPG

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: rasvat, rasvahappo, hyvät rasvat, kuumennus, öljyt, omega-3, omega-6

Onko aktivoimaton siemen hyödytön syödä?

Torstai 10.3.2022

Monet terveyttä edistävän maineen saaneet kasvikunnan tuotteet ovat elimistöllemme hankala hyväksikäyttää. Liotuksessa kasvi vapauttaa antiravinteita, ja valmistautuu herkkään kasvuunsa. Vajavaisesti sulava – joskus jopa myrkyllinen – ruoka muuttuu ihanteelliseksi ravintoainelähteeksi.

siemenet_pino_aktivointi_flt_ravintovalmentaja.JPG

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: aktivointi, fytaatti, liotus, siemen, pähkinät, vaikutukset, suolisto

Syö bakteerikantasi terveeksi

Torstai 3.3.2022

Suolistomme bakteerikannalla on suuri merkitys terveyteemme ja koko kehomme tasapainoon. Suoliston yhteys mieleen ja aivojen toimintaankin on jo paljon puhuttu. Maitohappobakteerit lienee tunnetuimpia ravintolisiä. Mutta voiko bakteerikannan syödä terveeksi? Kuinka saada uutta hyvää bakteerikantaa omaan suolistoon? Vai onko se yksinomaan maitohappobakteerivalmisteiden työsarkaa?

marianne_life_20222.jpg

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: suolisto, mikrobiomi, bakteerit, vatsa, probiootti, prebiootti, kuidut

Näin mikroaaltouuni tuhoaa ruokasi

Torstai 24.2.2022

Mikroaaltouuni muuttaa ruokasi säteilyllään sähköisten varausten avulla. Myös kaikki olemassa oleva ja kaikki luonnollinen ruokamme on olemassa yksinkertaisesti sähköisten varausten johdosta. Mikron käyttö kajoaa siis johonkin hyvin herkkään ja siihen tärkeimpään osaan ruuastamme: sen pienen pieniin kehon hyväksikäytettäviin ravintoarvoihin. Noihin, joista kehomme elää. Vitamiinit, amino- ja rasvahapot muuttuvat muotoon, joka ei ole terveydellemme eduksi. Laita siis mikroaaltouunisi viimeistään tänään pois keittiöstäsi viemästä tilaa.

Keittiö, Ruokasali, Keittiösaarekkeen, Mikroaaltouuni

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: mikro, mikroaaltouuni, syöpä, mikrobiomi, suolisto, virus, autoimmuunisairaus, umpilisäke

5 vinkkiä terveeseen arkiruokaan

Torstai 27.1.2022

Meneillään olevan terveen arkiruuan verkkokurssin kunniaksi, laitan tässä muutamia ajatuksia joiden kanssa supermarketsurffailusta kertyisi terveempiä valintoja. Emme opi koskaan yksittäisten aineiden avikutuksia ja haittoja, tiedä jokaisen tuotteen koko prosessia alkukantaisuudesta pöytäämme. Mutta niistä tietämättä pienillä perus nyrkkisäännöillä pääsemme paljon pidemmälle. Terve arkiruoka ei ole tiedettä,vaan tervettä arkea muun arjen sisällä.

villiruoka_riista.JPG

Lue lisää »

2 kommenttia . Avainsanat: terveys, ruoka, arki, tasapaino, flt, luomu, kotimainen, eettinen

Insuliini hormonitoiminnan ongelmien taustalla

Torstai 13.1.2022

Väsyttääkö? Lihotko helposti tai tekeekö jatkuvasti mieli laittaa jotakin suuhun? Onko mieli alhaalla tai ylikierroksilla? Onko kuukautis- tai vaihdevuosiongelmia? Vaiko vyötärö- eli sisäelinrasvaa? Palautumattomuutta, uniongelmia? Epämääräisiä oireita ja epämukava olo? Makeanhimoa lounaan päälle?

sokeri_flt_3.JPG

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: insuliini, maksa, flt, verensokeri, kilpirauhanen, uupumus

Pysyviä muutoksia uudelle vuodelle

Tiistai 4.1.2022

Kaikki muutos tapahtuu luopumisen kautta

Vuoden vaihde on vain yksi kohta vuoden kaikista vaiheista, mutta minulle – ehkä myös sinulle – tämä on jonkinlainen pääte jollekkin etapille. Yksi kalenterin vuosi on päättymässä ja vuodenkierto vaihtumassa uuteen.

Pidin vuosia sitten elämäni ensimmäisen paaston kirjasta ”3 päivän energia paasto, Pamela Serure”, ollessani elämässäni syvällä umpikujassa: fyysisesti terveydentilani, traumapohjaiset käyttäytymismallini ja parisuhteeni kanssa. Tuosta paastosta tuli uskomaton käytännön voimavara arkeeni kaikkine mielenharjoituksineen ja kokonaisuuksineen, joita se opetti.

Isoin oppi, joka tuolloin lähti minussa käyntiin, oli se, että kaikki muutos tapahtuu luopumisen kautta. Ilman luopumista ei yksnkertaisesti tapahdu mitään.

Teen oman vuodenvaihteeni tienoilla luopumisharjoituksen muun tohinan keskellä. Otan pieniä aikoja itselleni kanssa hiljaisuuden luontoa ja meditaatioita apuna käyttäen. Teen muutosprosessin omalla tavallani virittäytyen 2-3 päiväisenä...

Manipulointi, Photoshop, Keittiö, Hana

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: muutos, elämäntaparemontti, uusi vuosi, luopuminen, mieli, meditaatio

Hyvän olon joulu

Torstai 23.12.2021

Kuuluuko jouluusi vatsakivut, ähky, väsymys, turvonnut olo? Entä aivosumu tai yliherkkyysreaktiot kuten aftat suussa, ripulia taikka ihottumaa lisää? Minulle kuului ennen. Nykyisin sinne kuuluu herkulliset ruuat, vireä mieli ja ihanat tuoksut.

Ravitsemuksella kuin muulla rytmityksellä saa ihmeitä aikaan. Kerron sinulle siis perusjutut tässä. Jos saat muutamankin näistä jouluusi, huomaat jo muutosta! Laitan järjestyksessä ne isoimmat tekijät, eli kärkeen ne niin sanotusti tärkeimmät ja parhaat vinkit.

hedelmakakku_ravintovalmentaja.JPG

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: joulu, ravintovalmentaja, ravitsemus, ruuansulatus

Kolesteroliarvot kuntoon ravitsemuksella

Torstai 16.12.2021

Epätasapainoiset kolesteroliarvot ovat nykypäivää ja samoin niiden lääkitykseen päätyvät hoidot. FinTerveys 2017 tutkimuksen mukaan kokonaiskolesteroli oli yli tavoitearvon kolmekymmentä ikävuotta ylittäneiden keskuudessa miehillä 54 prosentilla ja naisilla 60 prosentilla. Kolesteroliarvoissa tärkeä huomioon otettava seikka on myös Low Density Lipoproteiinien (LDL) ja High Density Lipoproteiinien (HDL) tasapaino. HDL arvon tulisi olla lähellä LDL arvoa. On hyvin tyypillistä, että LDL on korkealla ja terveydellemme edullisempi HDL taas huomattavasti matalammalla.

Tämän artikkelin ohjeistus toimii siis molempiin. Kolesteroliarvot tasoittuvat tyypillisesti noin 2-6 kuukaudessa...

inkivaari_kaypahoito.JPG

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kolesteroli, sydän ja verisuonet, kansansairaus, inkivääri, valkosipuli, ravitsemus

Refluksin taustalla voi olla vakavempia terveysongelmia

Torstai 9.12.2021

Suomalaisista diagnosoitua refluksia kärsii joka viidennes, yhtä lailla miehet kuin naiset. Monet meistä ovat tottuneet refluksiinsa kuin omaan luonteenpiirteeseensä ja opettelee elämään sen kanssa. Happosalpaajalääkitykset ovat yleinen hoitomuoto lääkärin vastaanotolla refluksille kuin monille muillekkin vatsakivuille. Kun oire pysyy kurissa, sitä ei tarvitse ikäänkuin hoitaa pois. Tämä on kuitenkin harhaanjohtava tie refluksin kanssa. Sillä refluksi on usein oire monen muun oireen kirsikkana kakussa. Kehossa on usein tässä kohtaa jo useamman pidempiaikaista epätasapainoa ja refluksi on kehon pyyntö tehdä jotakin, jotta pysyt terveenä.

artikkeliin.png

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: refluksi, närästys, suolisto, flt

Funktionaalinen ravitsemus hoitomuotona

Torstai 2.12.2021

Oireet, sairaudet, energiattomuus, jatkuva väsymys. Toisella on diagnoosi tai kymmenen niitä. Toinen on lääkärin mukaan terve kuin pukki, mutta kokee olevansa täysin työkyvytön. Molemmat tyytyvät osaansa koska hoito on sama; Sinun täytyy nyt vain oppia elämään asian kanssa (ja kokeile näitälääkkeitä helpottamaan oireitasi). Taistelu käydään yksin kotikolossaan, ja pahimmillaan siellä kotona perheenkin keskellä täysin yksin.

Nainen, Tupakointi, Savuke, Tupakka

Tämän hetken kansantaudeiksi Suomessa luokitellaan sydän- ja verisuonitaudit, diabetes, astma ja allergia, krooniset keuhkosairaudet, syöpäsairaudet, muistisairaudet, tuki- ja liikuntaelimistön sairaudet ja mielenterveyden ongelmat. Funktionaalinen lääketiede ajattelee sairauksien olevan syy-seuraussuhteiden summa. Jos diagnoosi napsahtaa, se ei ole sattumaa ja huonoa tuuria, vaan sille on tieteellinen ja luonnollinen selitys. FLT Ravintovalmentajan peruskysymykset kuuluvat: Mitä asiakkaan keholta puuttuu? Ja mitä...

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: ravitsemus, FLT Ravintovalmentaja, ravitsemushoito

Näin tuet kehoasi talvella - Syö oikein

Torstai 25.11.2021

Satokausisyöminen tukee niin kehoamme kuin mieltämme eri vuodenaikoina. Vuodenkierron jokaiseen vaiheeseen kuuluu omat pääpiirteensä ja tulee mukavasti vuosittaista vaihtelua myös ravitsemukseen.

Esimerkiksi allergiat ja yliherkkyydet, väsymys, vatsaoireet, mielialan haasteet, iho-ongelmat, hormonivaihtelut, verensokerin kuin sydänongelmat saavat huomattavaa helpotusta jo pelkästään vuodenkierron mukaan syömisellä. Yksinkertaisesti siitä syystä, että kun vähennämme kehon kuormitusta, se pystyy paremmin keskittymään aina siihen tasapainotusprosessiin kehossasi, mikä on milläkin hetkellä tärkeintä.

talvi_ayurveda.JPG

Lue lisää »

2 kommenttia . Avainsanat: ayurveda, pohjolan, talvi, ravitsemus, satokausi

Palautumisen ja energian kulttuuri

Torstai 18.11.2021

Mitä palautuminen on? Ja mitä se vaatii keholtasi?

Elämme tietotulvan aikaa. Ja kaiken lisäksi tuo tietotulva on äärettömän voimakkasta viestintää turvattomuudesta, uhkatekijöistä, vihasta, pelosta, kuolemasta, kivusta. Elämme maailmassa, jossa keskiverto ihminen on koko ajan yhteydessä ulkomaailmaan. Maailmaan joka ei ole tässä ja nyt, asioihin jotka eivät tapahdu sinun lähelläsi.

pisara_flt_terveys.JPG

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: palautuminen, aivoterveys, mieli, terveys,

Yrteillä tukea kaamokseen

Torstai 11.11.2021

Viimeviikon blogissani pohdeimme kehon tankkausta ja tukemista pimeänä vuodenaikana. ”Valo löytyy, kun sitä lakkaa etsimästä.” Villi- kuin puutarhayrttien joukosta löytyy paljon pimeän vuodenaikaan sopivia lämmittäviä, vahvistavia ja rauhoittavia yrttejä. Voit nauttia näitä yrttejä hauduttaen yrttijuomaa, jalkakylvyissä suolan kera, ruuanlaitossa kuin myös valmiina uutteena, voiteena jne. Itse suosin kuuriluontoisuudessa aina yrttiteetä ja etenkin näinä vuodenaikoina. Sillä on kokonaisvaltaisin ja helposti kehon hyödynnettävä toimivuus. Yrttiteen taas voit juomisen lisäksi myös sujauttaa jalkakylpyysi tai sivellä ihollesi. Kuinka sinulle on mieleisintä?

marianne_tynkkynen_yrttikuuri_flt.JPG

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: yrtti, rohto, kuuri, rauhoittava, terveysvaikutus, kanerva, sitruunamelissa

Käännä pohjolan pimeä voimaksesi

Torstai 4.11.2021

Elämme jälleen vuoden pimeintä aikaa. Talvi-aikaan siirtyminen tekee marraskuusta alkavan pimeän jakson vielä toivottomamman tuntuiseksi sekoittaessaan luonnollista nukkumisrytmiäsi kuin koko päiväsi rytmiä. Väsymystä, masennusta, alavireisyyttä, vastenmielisyyttä, päänsärkyä, voimattomuutta. Itse kullakin on omat haasteensa. Mihin ryhmään sinä kuulut?

Ravintovalmennuksissa käsittelen muiden kaamosta, joka on saanut mieleni avautumaan aikaa myöden aivan toisella tavalla pimeyteen. On näköjään jälleen helppo auttaa toisia, itseään ei. Mutta kiitos asiakkaat. On mahtavaa kuulla, kun asiakas joka on aina vihannut marraskuuta (kuten minäkin ennen), kokee pimeän ajan hoidon myötä ensimmäistä kertaa elämässään tai pitkästä aikaa aivan normaaliksi ja positiiviseksi ajankohdaksi. Tai edes helpommaksi.teehetki_flt_blogi.JPG

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: pimeä, mieli, talvi, rytmit, tasapaino

Luonnollisten materiaalien koti - Kiitollisuus&Muutos 4/4

Torstai 16.9.2021

Neljäs ja viimeinen kirjoitus muutosmatkani tuomista muutoksista kertoo sinulle nykyminästä materialistina. Koti ja sen sisältö kertovat aina asujastaan. Ja niin minunkin. Henkinen tasapaino (lue tasapainoisempi – muutos ja sen tarve ei ole koskaan perillä) on ainakin minulla muuttanut materiaaleja ja niiden määrää kotonani. Muuallakin kuin keittiössäni.

Vaatteet, meikit, saippuat, liinavaatteet, huonekalut, rakennusmateriaalit. Aina kun jotain ”uutta” päätyy kotiini, se on käynyt ankaran päänsisäisen sensuurin siitä, sopiiko se arvoihini. Tiedostamatta ja tiedostaen. On vaikea ostaa keinokuituisia vaatteita tai liinavaatteita, kosmetiikkaa jota ei voi syödä, liimapuulevyjä tai kemikaalimaaleja. Onneksi asioita ei tarvitse vaihtaa kerralla, vaan miettiä yksitellen sitä mukaa kuin jokin menee käyttökelvottomaan kuntoon ja tulee tarve uudelle.

IMG_20210916_060606.jpg

Lue lisää »

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kiitollisuus, muutos, mieli, henkinen, kasvu, tasapaino

Vanhemmat kirjoitukset »