Villiyrttien terapiaa - osa 1

Share |

Torstai 7.5.2020


Harvassa maassa, kuten Suomessa, asumme villinä kasvavan syötäväksi kelpaavan ruuan keskellä. Moni eurooppalainen näkee mahdollisuutemme suurena etuoikeutena ja villiyrttien lottovoittomaana. Täällä me kuitenkin olemme vasta tekemässä paluuta luontoon, jonne lisääntyneet tieto ja teollistumisen tuomat sairaudet meidät väkistenkin johdattelevat. Ja suomalaisten villiyrttien maine kasvaa keskuudessamme, mutta myös maailmalla.

Voikukka, Keltainen, Kasvi, Kukka

Villiyrtit arkikäyttöön

Ihmiselle, joka ei ole koskaan syönyt niin sanottuja rikkaruohojamme – Kivimetsien sanoin ”rikkausruohojamme” - ajatus tuntuu usein kaukaiselta. Kaivatko silti hieman muistojasi: Oletko kenties lapsena maistanut kasveja? Onko vaarisi antanut sinulle esimerkiksi ketunleivän naposteltavaksi? Minun äitini teki juhlavaa yrttihauduketta siankärsämön kukista, mintusta ja mustaherukan lehdistä. Marjat ja sienet säilöntään asti on myös monelle tuttua puuhaa. Onko siis sittenkään niin kaukana, jos käyttäisimme joitakuita villiyrttejä (joita myös hortaksi kutsutaan) arjessamme. Sekä kaupunkien puistoissa, kuin meillä täällä maalla piisaa syötävää kasvia vaikka kuinka. Voikukkaa, puiden silmuja, nokkosta, litulaukkaa…

Cup, Tee, Posliini, Juoma, Sisustus

Villiyrteissä on myös se mielenkiintoinen ihanuus, että kun tutustut yhteen, kokkaat ja hurmaannut. Toisin sanoen opit sen. Niin äkkiä huomaat miten monta peruskasvia tunnet jo entuudestaan ja hurahdat makuelämysten kautta koko hommaan. Näin kävi minulle ja pian niin moni kertoi samaa.

vuohenputki.jpg

Miksi syödä rikkakasveja, iso vaiva tyhjästä?

Koska kaikki liittyy kaikkeen. Ja noup.

Vuohenputki on hyvä esimerkki kasvista, joka saa mielemme kääntymään Rounduppiin. Kasvi joka on melkoisen mukavan makuinen tuoresalaateissa sen samaan aikaan voimakkaan, mutta lempeän maun johdosta. Ja verrattuna kaupan komeaan salaattikilohintaan, vuohenputken ravinnemäärä kaikkine C-vitamiinineen ja hivenaineineen on moninkymmenkertainen. Kuulitko; kymmenkertainen, moninkymmenkertainen.

Villiyrttien voimakkaaseen vaikutukseen terveyteemme vaikuttavat mm:

  • Korkea ja laaja terveyttä edistävien ainesosien määrä
  • Vitamiineja, antioksidantteja, kuitua, proteiineja, rasvahappoja, hiven- ja kivennäisaineita, jodia, flavonoideja jne. jne.
  • Jokainen yrtti ylittää helposti kaupan vihannes- ja hedelmäosastojen määrät
  • Voimakkaasti esim. C-vitamiinia, magnesiumia ja kalsiumia
  • Kulutuksemme on nykyaikana näihin erittäin korkea
  • Ihmiselle edullinen bakteerimiljöö (itsekerätyissä) – metsämaassa on miljoonakertaisia määriä bakteereita kaupungin kävelymaastoon verrattuna
  • luonnon ja keräilijäluontomme täyttymyksen rauhoittava vaikutus

Ja voinnissamme tämä näkyy yleensä:

  • Vireys kasvaa – energiaa!! (tää on mun suurin inspiroija uudelleen ja uudelleen)
  • Kynnet, hiukset ja iho vahvistuu
  • Suoliston microbisto ja limakalvot vahvistuvat
  • Uni syvenee ja stressitasot laskevat
  • Nivelsäryt ja turvotukset laskevat
  • Yleisvointi pompahtaa ylöspäin ja veriarvot palaavat raiteilleen

hortaohjaaja.jpg

Miten päästä sisälle keruuseen?

Kerätä voi oman mieltymyksen mukaan. Minusta aivan paras tapa on oppia toisen ihmisen kautta. Ystävän tai hortakurssin ohjaanan viemänä. Näin minä aloitin esimerkiksi sienestyksen. Parhaan kaverin kanssa vietetty aika ja oppiminen siinä sivussa. Pian alkaa itsekkin löytämään kyseisiä kasveja luonnosta ja ensimmäiset herkut saapuvat pöytään. Minun makumatkani alkoi pestosta! Sitä taisi joku kesä olla jokaisessa salaattiannoksessa. Niin hyvä, helppo ja pelkkiä superfoodaineksia.

Olen tällä hetkellä itse kouluttautumassa hortaohjaajaksi ja aloitan omat villiyrttikeruukurssini mahdollisesti jo tämän vuoden puolella. Ensimaistiaiset keruuopeista saadaan tämän kuun videoillani. Ja lupaan laittaa myös reseptejä!

Jos kerääminen tuntuu sinusta liian kaukaiselta, aloita oma matkasi vaikka valmistuotteista, kuten kuivatusta suomalaisesta nokkosesta. Laita sitä 1-2rkl päivittäin ruokaasi. Nokkonen sopii myös minne vain: päivällisruokaan, jälkiruokaan, juomiin kylmiin kuin kuumiin.

Tsekkaa reseptejäni sivujeni reseptipankista. Saamme sinne pisin touko-kesäkuuta varmasti uusia reseptejä.

Askel kerrallaan kohti energioita ja aurinkoa!

Rakkaudella Marianne

DSC05557.JPG

Avainsanat: villiyrtit, horta, terveys, hyvinvointi, hortoilu, suomi, luonto, ravinnetiheys


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini