Villiyrttien terapiaa - osa 2

Share |

Torstai 14.5.2020


Tuoreena ja juuri puhjenneena villiyrttien ravintoarvot ovat korkeimmillaan eli toisin sanoen käsittämättömissä superluvuissaan ravinnetiheyttään. Ja nyt puhutaan selkeesti toukokuusta. Ajasta jolloin kaikki puhkeaa vihreyteensä.

Samoin on marjoilla, hedelmillämme ja suurimmalla osalla sienistä. Kaikilla - ja sitä enemmän mitä alkuperäisempää – kasvikunnan tuotteillamme. Mutta myös luonnollisella eläinkunnallamme esim. maidon tuotannossa. Onneksemme nämä kaikki ryhmät tuottavat tuon superimman satonsa hieman eri aikoina vuodesta.

metsa_valmennus_flt.JPG

Villiyrttien luonnonkierron eri vaiheet eivät ole sattumaa

On tarkoituksenmukaista ja ymmärtämättömän hieno ominaisuus se, että luonnollisessa superfoodmaailmassa asiat muuttuvat koko ajan. Talvella emme saa tuoretta ravintoa juurikaan, kesällä sitä on kaikkialla. Toukokuussa villiyrttien ravinnetiheydet ovat hyperkorkeat, kesällä jo hieman matalammat. Syksyllä taas makeat hedelmät notkuvat puista ja marjat marjapensaista. Syystalvella riistamme on kerännyt kehonsa kovimpaan ravinnetiheyteen. Ja niin edelleen.

Tällä luonnonkierrolla ennen nykyistä sekavaa vaurasteluaikaamme elimistömme sai jatkuvaa säännöllistä puustausta ja lepoa luonnollisesti eri ravintoaineista ja esimerkiksi hiilihydraattien ja rasvan määrä vaihteli vuodenaikojen mukaan runsaastikkin.

detox_vuohenputki_flt.jpg

Villiyrttien käyttö terapeuttisesti

Säilömällä villiyrttejä, voimme kätevästi käyttää yrttejämme myös tarvittavina ajnakohtina, tarvittavina määrinä ja tiettyihin tarpeisiin kohdistettuna hoitomuotona. Esimerkiksi voimme kohdistaa kuurin maksan puhdistukseen, kynsien ja hiusten hoitoon, energiattomuuteen ja väsymykseen, suoliston bakteerikannan muokkaamiseen, jonkin viruksen sammuttamiseen.

Terapeuttinen käyttö tarkoittaa kuuriluontoista käyttöä, jossa annos ja säännöllisyys on kontrolloitua. Ja määrät ovat isompia. Tämä on ihanteellinen ja voimakas tapa saada huomattavia vaikutuksia villiyrteistä. Ylläpitoon toimii fiiliksen ja saatavuuden mukaan käyttö, mutta terveyden palauttamisessa siitä ei aina tahdo löytää vastetta, sillä varastoissa voi olla jo todella isoja puutoksia ja elimistö alakynnessä oireelle, bakteerille tai virukselle. Silloin on tarpeen järeämpi annos tai coctaili – terapeuttinen käyttö.

Cup, Tee, Posliini, Juoma, Sisustus

Villiyrttien parantavan voiman salaisuus

Erilaisia luonnon uutosten ja valmisteiden käyttöä päivittäin esim juomissa taikka vaikka sellaisenaan, ei suotta kutsuta välillä noitajuomiksi. Käyttöperinne sairauksien häädössä tai ehkäisemisessä on ikiaikaisen vanhaa, parisataa vuotta sitten vielä lähes ainuimpia parannuskeinoja sisäisesti ja ulkoisesti. Jo silloin, kun emme tienneet biokemioista mitään, tiesimme että luonnon tuotteissa on voimaa. Niissä on vahvoja pitoisuuksia useita pienoisravintotekijöitä samassa kasvissa. Ja lähes kaikissa elimistömme epätasapainotiloissa meillä on puutoksia jostakin. Näin ollen on toki luonnollisesti ymmärrettävää, että saamme yrteistä terveyttä mitä vakavimmissakin tiloissa.

Tässä ajassamme, jossa tavallinen ruokamme on vielä lisäksi kävellyt satoja askeleita hötömpään päin, luonnonvaraisten ja luonnollisten antimien vaikutukset ovat satoja askeleita voimaakkaampia vaikutuksilta kehoomme. Lähes jokaisen meistä kehomme huutaa luonnon voimaa.

Väsymys, sairastelut, energiattomuus, merkityksettömyyden tunne. Ne ovat luonnollisia seurauksia ravinteettomasta ruuasta.

resepti_detox_flt.jpg

Sinä voit itse kotikonstein tehdä turvallisia yrttikuureja

Minun toukokuun 4-5 perusyrtti-videoiden hortakasvia ovat juuri loistavia villikasveja käyttää myös kuureina terapeuttisesti. Videoilta kuulet, kuinka ja mistä kerätä, kuinka säilöä sekä mitkä ovat yleisimpiä havaittuja positiivisia vaikutuksia terveydentilaan. Mutta tässä muutama noita kaikkia perusvilliyrttejä ja niiden terapeuttisen kotikäytön yhdistäviä asioita:

  • Sisältävät aina runsaasti vitamiineja ja hivenaineita, eli puustaavat kaikkea vointia.
  • Ei haittavaikutuksia eikä yliannostuksen vaaraa.
  • Käytä säännöllistä isoa annosta noin 4-5 viikon jaksoissa (sitten 2-4 viikon tauko).
  • Voit käyttää terapeuttisesti esim 1-3 perusyrttiä kerralla (1-2 paras).
  • Käyttö tuoreena tai kuivattuna tai pakastettuna, myös uutokset, haudukkeet jne. (Kts. yrttikohtaiset poikkeukset videolta.)
  • Älä kerää jätteiden, lannan, isojen maanteiden tai tehdasalueiden läheisyydestä ja suosi keruuta kuivan päivän iltapäiväpuolella.

niitty_mariannetynkkynen_flt.jpg

Luonnon energiaa!

Rakkaudella, Marianne

Avainsanat: villiyrtti, horta, terapeuttinen, kuuri, satokausi, toukokuu, keräys, ravinnetiheys, ravinteet, antioksidantit, maksa, virus, bakteeri


Kommentoi kirjoitusta


Nimi:*

Kotisivun osoite:

Sähköpostiosoite:

Lähetä tulevat kommentit sähköpostiini